Marevan ja minä - pieni pilleri, suuri vaikutus osa 1:
Kun lääkäri ensimmäisen kerran mainitsi Marevanin(verenohennuslääke), en tiennnyt, mikä se on tai miten yksi pieni pilleri voisi vaikuttaa koko elämääni. Ajattelin, että kyse on vain lääkkeestä, joka otetaan kerran päivässä, mutta pian huomasin, että Marevan ei ole vain osa hoitoa se on osa arkea, osa rytmiä, osa minua.
Mekaaninen keinoläppä - miksi Marevan on elintärkeä
Minulla on mekaaninen keinoläppä ja se tarkoittaa sitä, että veren pitää pysyä juuri oikean paksuisena. Liian ohut veri voi aiheuttaa verenvuotoja, liian paksu taas tukoksia ja keinoläpän kanssa tukos voi olla hengenvaarallinen. Siksi Marevan ei ole vain lääkitys, vaan turvaverkko. INR-arvojen on pysyttävä tietyllä alueella, ja vaatii jatkuvaa seurantaa.
Labrat määrävät tahdin
Marevanin kanssa eläminen tarkoittaa säännöllistä INR-kokeita. Aluksi ne tuntuivat vaivalloisilta, piti muistaa varata aika, käydä labrassa, odottaa tuloksia ja uutta annostusta. Mutta ajan myötä niistä tuli rutiinia. Silti jokainen tulos jännittää: onko arvo kohdallaan? Jos ei, arki muuttuu taas hieman. INR-arvojen seuranta on jatkuvaa. Useimmiten arvoni ovat pysyneet välillä 1.9-2.8, mikä on hyvä, mutta kerran arvo laski 1.4:ään, silloin lääkäri otti yhteyttä. Se oli hetki, joka pysäytti. Sain ohjeet aloittaa hepariini-injektiot, tutummalta nimeltään napapiikit, jotka pistetään vatsaan kahdesti päivässä viikon verrain tai kunnes arvo on taas yli 2. Ne eivät ole mukavia, mutta ne ovat tarpeellisia, ne pitävät verenkierron turvassa, kun Marevan ei riitä.
Ruoka ei ole enään vain ruokaa
Yksi suurimmasta yllätyksistä oli se miten paljon Marevan vaikuttaa ruokavalioon. Lehtivihreät, kuten pinaatti, lehtikaali, parsa, nokkonen, persilja, vuonankaali, ruusukaali, rucola ja avocado sisältävät runsaasti K-vitamiinia, jotka voivat heikentää lääkkeen tehoa. En ollut koskaan ajatellu, että salaatti voisi olla ongelma. Nyt mietinkin jokaisen aterian kohdalla vaikuttaako tämä INR-arvoon? Eikä Marevanin kanssa ei tarvitse pelätä ruokaa – vain tieto ja rytmi ratkaisee. Kypsennys usein vähentää K-vitamiinin määrää, joten keitetty pinaatti tai höyrytetty parsakaali on parempi vaihtoehto kuin raaka. Kesäkurpitsa, kurkku ja jäävuorisalaatti sisältävät vähän K-vitamiinia ja pvat turvallisia. Tasapaino löytyy ajan kanssa, mutta se vaatii tarkkuuttaa.
Tunteet, joita en osannut odottaa
Marevan toi mukanaan myös tunteita, joita en osannut ennakoida. Turhautumista, kun arvot heittelevät. Pelkoa kun verenvuoto kestää tavallista pitempään. Epävarmuutta, kun en tiedä, miten keho reagoi. Mutta myös kiitollisuutta siitä, että lääkitys toimii, että voin taas elää normaalisti.
Omat selviytymiskeinoni
Pidän Marevanin ottamisesta kiinni tarkasta kellonajasta. Kirjaan labratulokset ylös, jotta näen kehityksen. Teen ruokavalintoja, jotka eivät rajoita liikaa mutta pitävät arvot tasaisina. Puhun lääkärin kanssa jos jokin asia mietityttää. Otan napapiikit vastaan kun on pakko.
Lopuksi
Marevan ei ole este, mutta se vaatii huomiota. Se muistuttaa minua jokapäivä siitä, että terveys ei ole itsestäänselvyys. Ja vaikka välillä väsyttää, olen oppinut elämään sen kanssa ja jopa arvostamaan sitä, vaikka kaikki sitä ymmärrä, miten paljon yksi pieni pilleri voi pitää minut turvassa.
Jatko osa 2: julkaistaan torstaina 14.8.25